Torrevieja

Costa-Blancan helmi

Torrevieja, Costa-Blancan helmi, on reilun 100.000:n asukkaan kaupunki jossa ulkomaalaisten osuus on yli puolet. Silti elämä täällä on aidommin espanjalaista, kuin esimerkiksi Costa del Solilla. Torreviejan tärkein tulonlähde turismin jälkeen on suolan tuotanto. Tämän ansiosta alueella ei voi olla raskasta teollisuutta eikä näin ollen myöskään ilmansaasteita. Vesijohtovesi on bakteorologisesti juotavaa, mutta kalkitsemisen vuoksi maku on suomalaisille hieman outo. Jos sinulla on herkkä vatsa ja oleskelet täällä vain muutaman viikon, suosittelemme pullotettua vettä.

Torreviejassa toimii huippumoderni yksityissairaala, jonka palvelut kaupunki on ostanut. EU:n myötä sairaalan palvelut ovat myös suomalaisen lomalaisen käytettävissä jos matkalla sattuu tapaturma. Hoitoa saadaksesi tarvitset vain eurooppalaisen sairausvakuutuskortin ja passin.Kaupungin laidalle rakennettiin hiljattain myös kaksi vedenpuhdistamoa. Ne puhdistavat merivedestä, toinen kasteluvettä alueen hedelmäplantaaseille, toinen merivettä juomavedeksi. Täällä siis vettä riittää kuivana kautenakin eikä vedenjakelussa ole katkoksia kuten naapurikunnissa.

Ilmasto

Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa. Vuodessa on keskimäärin 300 aurinkopäivää, marras-helmikuussa saattaa sadella joskus, ja joskus ei. Sateet eivät kuitenkaan kestä montaa päivää kerrallaan ja yleensä ne otetaan riemulla vastaan että saadaan vihannes- ja hedelmäviljelmille luonnollista kastelua. Kesällä lämpötila saattaa nousta päivällä 35 asteeseen ja talvella se pyörii 10 ja 20 asteen välillä. Espanjan talvi on lämmin ja vähäsateinen : kuin Suomen kesä!

Vapaa-aika

Vapaa-ajan viettoon täällä on paljon urheilumahdollisuuksia: ulkoilun lisäksi voi harrastaa veneilyä, surffausta ja muita vesiurheilulajeja. Kaupungissa on sisäuimahalli, urheilutalo, keilahalli ja jalkapallostadioni. Maaseudulla on myös useampi ratsastustalli, ja golfkenttiä löytyy kymmenisen kappaletta puolen tunnin ajomatkan sisällä.

Kulttuuritarjontaa on myös paljon: elokuvia, teatteria ja konsertteja.

Yön juhlijoille on Torreviejassa useita aamuun asti auki olevia diskoja, joista parhaana usein mainitaan Oz ja sen vaahtobileet. Diskot avaavat ovensa vasta puolenyön jälkeen ja sulkevat kun nuoriso alkaa vaeltamaan rannoille huilaamaan.Sisäänpääsymaksuun kuuluu yleensä drinkki tai kaksi ilmaiseksi.

Aivan Curan rannalta lähtee ns. baarikatu jossa biletyspaikkoja on vieri vieressä kymmeniä. Ne ovat auki aamuyöhön saakka ja juhlijoita riittää välillä jopa tungokseen asti.

Rokkidiggareille löytyy legendaarinen,jo 35 vuotta Torreviejassa LUJALLA rockia soittava Monroe's baari. Brittiveljekset aloittivat baarinsa rakentamisen niin tyhjästä, että veljesten ainoa kenkäpari oli aina sillä jalassa, joka joutui piipahtamaan asioilla. Siellä voit pelata myös biljardia ja se on sisustettu nimensä mukaan kaikenlaisella Marilyn Monroe-krääsällä. Myös suomalaiset bändit ovat päässeet baarimestarin soittolistalle.

Kesäisin kuuluu vesipuisto ehdottomasti käyntilistalle. Tänne koko perheen iloittelupaikkaan kannattaa suunnata jo aamupäivällä että kerkiää käydä muutaman kerran läpi kaikki liu'ut ym. Puistossa on laajat nurmialueet, joilla voit nauttia auringosta ja syödä vaikka mukanasi tuomia eväitä. Toki alueella on ravintoloita ja kioskeja joista voit myös ostaa purtavaa. Uima-altaiden ja liukumäkien ym. lisäksi löytyy puistosta myös kiipeilyseinä ja selviytymisrata.

Talviaikaan pääsee Seratoniin humppaamaan yhdessä muiden suomalaisten "muuttolintujen" kanssa. Eikä toki unohdeta myöskään suomalaisten omaa karaoke-iltaa Bar Carlosissa.

TULE TORREVIEJAAN VIIHTYMÄÄN

Guardamar, Torrevieja, La Mata, Vuokra-asunnot, Hiekkaranta, Espanjanasunnot, Suomenkielinen palvelu
Vuokra asunnot Torrevieja
Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja | Vuokra Asunnot Torrevieja
Orihuela Costalla
Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla | Orihuela Costalla
Torreviejassa
Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa | Torreviejassa
Etusivu | Asunnot | Torrevieja | Orihuela Costa | Vuokrauksesta | Vuokrattavat asunnot | Yhteystiedot |  Tee Varaus |  Palvelut |  Linkit |   Kuvagalleria